Sivut

maanantai 7. toukokuuta 2012

Laji: Uinti

Uiminen on aina ollut kivaa. Lapsena siitä tykkäsi ihan homona, vaikka "uinti" olikin (ja on monesti vieläkin) lähinnä vedessä leikkimistä. Koulussa yläasteella ja lukiossa sitä tosin tuli välteltyä viimeiseen asti, liekö sitten johtunut jostain pullukan itsetunto-ongelmista tai pelosta vettä kohtaan. Vasta noin vuosi (-pari?) sitten ostin ensimmäistä kertaa vuosiin itselleni uimapuvun. En edes muista, koska olin sellaisen omistanut viimeksi, rannallakin on aina tullut hengattua dear lord jossain narubikineissä. Ja niin päätin "opetella" uimaan uudestaan. Ekasta kymppikortista taisi jäädä kaksi kertaa käyttämättä, mutta nyt olen alkanut jo tottua ajatukseen, että uinnista tulisi säännöllinen osa mun arkea.

Kuva: PhotoXpress

Opin uimaan vasta 8-vuotiaana, sukeltaa (ilman, että pidän nenästä kiinni) en osaa kunnolla vieläkään. Aloin jo uskotella itselleni, että mussa on jonkinlainen rakenteellinen vika, etten pysty sukeltamaan ilman, että poski- ja otsaonteloni täyttyvät vedestä. Kuitenkin jokunen aika sitten koin altaassa ihan mielettömän ahaa-elämyksen, kun ihan yht'äkkiä hiffasin, kuinka siellä veden alla kuuluu olla. Ettei siellä tarvitse puhkua kuin vesipuhveli. Ihan uskomaton kokemus! Mulle avautui täysin uusi maailma, kun mä saatoin vaan hengata veden alla ja uida molemmat kädet vapaina!! Ihan hullua! Mulla olisi siis ihan täydet mahdollisuudet oppia vielä jonain päivänä uimaan oikeasti, jopa kroolaamaan vai mitä se nyt oli nimeltään, kun ei tarvitse keskittyä siihen, että nenä pysyy visusti pinnan yläpuolella. WOW!!

Tottakai mä olen edelleen täysi uuno vedessä. Jaksan kyllä uida 50 metriä putkeen, mutta aina altaan päässä joudun kyllä hetken lepuuttamaan, kunnes uin takaisin. Lisäksi tuo hengityksen pidättäminen onnistuu vain, jos uin normaalia rintauintia suoraan eteenpäin, mutta heti, jos vaikka kallistan päätäni veden alla, menee mulla pasmat sekaisin ja koko pää täyttyy vedestä. Joopa joo, eli harjoiteltavaa riittää, ennen kuin voin lähteä pröystäillen kroolailemaan nopeiden uimareiden radalle. Ja nytpä mä meninkin ilmoittautumaan
uintikurssille!

Kurssi on kesäkuussa ja kestää kaksi viikkoa (kolmena päivänä viikossa) ja siellä kaiketi treenataan jotain perustekniikoita ja kaikkea kivaa. Olkoonkin vaikka joku rahat pois tyhmiltä -juttu (mihin en tosin usko), tiedän, että siitä on mulle hyötyä joka tapauksessa. Parempi saada vähän vinkkejä ennen aktiivista (niin varmaan) uintikesää, kuin juurruttaa itseensä virheellisiä tekniikoita, joita on myöhemmin vaikea karsia pois. 

5 kommenttia:

  1. Ihme kyllä, mä en vältellyt uintia missään vaiheessa koulussa. Se on vaan niin kivaa, että on pakko unohtaa ulkonäköpaineet ;)
    Maalla olen pulska ja kömpelö, mutta vedessä sukkela ja vikkelä kuin hylje. Rasvakerros auttaa pysymään pinnalla sekä lämmittää :D

    VastaaPoista
  2. No mussa on hyljemäistä korkeintaan se ulkonäkö, sukkeluus on vielä työn alla.
    Kyllä oli tukalaa yläasteella näyttäytyä melkein alasti, vaikka muten koululiikunnasta tykkäsinkin, joten oli sitten "menkat" aina, kun oli uintia. Ois ehkä kannattanut se uintiopetus..

    VastaaPoista
  3. Moikka! Itsekin olen aloittanut uinnin kunnollisen opettelemisen vasta äskettäin ja suosittelen lämpimästi nenäklipsiä. Maksaa muutaman euron ja toimii ihan loistavasti, paljon helpompi keskittyä siihen mitä on tekemässä kun ei ole puoli päätä täynnä vettä koko ajan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on muuten mulle kyllä ihan must! Ainakin siihen saakka, kunnes opin kunnolla pidättämään sitä hengitystä. Mutta eikö se toisaalta vaiheuta sitä uimista? Toisin sanoen eikö uidessa kuulu hengittää nenällä ulos? Meneekö tolla klipsillä vastaavasti suu täyteen vettä? :D

      Pitää kokeilla, missähän niitä myydään? Uimahalleissa? Urheilukaupoissa?

      Poista
  4. Jos nenäklipsiä käyttää niin silloin hengitetään suun kautta ulos (muuten hengitetään ulos ihan miten tuntuu itsestä parhaalta). Muun osan ajasta suun voi pitää kiinni niin ei mene vettä sinne. :)

    Itse ostin Uintikaupasta, mutta eiköhän niitä ole ihan normaaleissa urheilukaupoissakin.

    VastaaPoista