Sivut

lauantai 7. huhtikuuta 2012

100 punnerrusta?!

Törmäsin erään nettikeskustelun kautta 100punnerrusta.com-nettisivustoon, joka nimensä mukaisesti väittää tarjoavansa ohjelman, jota seuraamalla kuka tahansa saa kuuden viikon päästä tehtyä 100 punnerrusta putkeen riippumatta siitä, kuinka monta punnerrusta tällä hetkellä saa (tai ei saa).  Hyväkuntoiselle tuo 100 ei ehkä ole paljoa, mutta mulle on, joten ajattelin että miksipä ei, vaikken aluksi uskonutkaan punnertavani sataa (edes naisten) punnerrusta puolentoista kuukauden päästä.


Ohjelma alkaa lähtötestillä, jolla määritellään ensin oma taso, jonka mukaan edetään koko ohjelman läpi. Mä en tietenkään saa yhtäkään tavallista punnerrusta tällä hetkellä, joten päätin tehdä koko sarjan kevennetyillä "naisten" punnerruksilla. Sain aluksi tehtyä viisi punnerrusta, mikä luokittelisi minut kolmesta eri tasosta odotetusti siihen huonoimpaan. Vilkaistessani ohjelman vaativuusastetta (2-3-2-2-jne) päätin turhautumisen pelossa hammasta purren tehdä väkisin uudestaan sen 6 punnerrusta, jotta saisin "luvan" aloittaa toiseksi alimmalta tasolta. Minähän en tietenkään voi soveltaa ja tehdä vaikka huvikseni enempää kuin ohjelma käskee, vaan kun leikkiin ryhdyn, noudatan sen ohjeita myös orjallisesti.

Punnerrussarjoja tehdään viiden sarjan setteinä kolmena päivänä viikossa siten, että viimeiseen sarjaan punnerretaan niin monta punnerrusta kuin suinkin jaksetaan.  Ekat 6-6-4-4-7 (27) punnerrusta tein vaivoin ja kärsinkin siitä sitten pari seuraavaa päivää kadonneitten rinta- ja käsilihasten muistutellessa olemassaolostaan. Seuraava setti paria päivää myöhemmin menikin jo paljon jouhevammin ja loppuun sain peräti 12 punnerrusta! (6-8-6-6-12 = 38)

Ylipäätään ohjelmahan ei ole mikään taikatemppu, vaikka monet tuolla alussa mainitsemassani keskustelussa epäilivätkin, että noinkohan saan muka 100 punnerrusta..  Pointtihan on vain että ohjelmaa seuraa - tai oikeastaan, että niitä punnerruksia ylipäätään tekee. Nollatasosta kun lähtee liikkeelle, kehittyy alussa yleensä huimaa vauhtia, ja kyllähän järkikin sanoo, että jos teet punnerruksia, vatsoja tai mitä liikkeitä nyt ikinä, säännöllisesti saat pian tuloksia aikaan, teitpä sen sitten tämän tai jonkun muun ohjelman mukaan tai vaikka vaan ihan oman fiiliksen mukaan. Tuollainen ohjelma vain saa ainakin mut paremmin liikkeelle, kuin päämäärätön "teenpä nyt tästä lähin säännöllisesti punnerruksia" -humputtelu. Tosin alkuhuuman jälkeen mulla jää yleensä monet ohjelmat jonnekin unholaan ennenkuin varsinaisia tuloksia alkaa näkyä. Katsotaan jos nyt pääsisin edes tämän loppuun asti.

Kuva: Dash @ photoxpress.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti